Hiirenkorvia ja kevätpuuhia

Taas on SE aika vuodesta. Äsken vielä kilkuteltiin jäitä ja nyt viime päivien sateiden myötä puut puskevat hiirenkorvaa kuin viimeistä päivää. Takametsä vihertyy silmissä, tulppaanin varret venyvät, sinivuokot ovat kukkineet jo kauan. Leskenlehdetkin alkavat jo antaa tietä ruoholle,nokkosille, vuohenputkelle ja voikukille; olisi aika keräillä villivihanneksia! Kasvimaa huutelee jo kovasti kääntäjää kun raparperinlehdet puskevat myttyinä mullan seasta, kasvihuone huokailee tyhjyyttään ja kevätsiivousta. Raaputan ja ruoputan sieltä täältä, haeskelen uusia korjaamis- ja muutoskohtia. Auringonkukat saivat jo kapean penkkinsä aidan vierestä, vuorenkilvet jakautuivat pensasaidan karua juurta peittämään. Ruusupensaat leikkasin, tällä kertaa muistin leikata juhannusruusua huomattavasti neilikkaruusua armollisemmin. Nypin ruusupuskan juurelta raivostuttavan tehokkaasti leviävät akileijat pistolapion kera. Nakkelin autotallista löytyneen pussinlopun kanankakkaa kevätlannoksen puutteessa pitkin puskanjuuria, komposteja on pitänyt täyttää siihen tahtiin talven mittaan että vähän kaikki kolmesta ovat keskentekoisia. 5-henkisen, arkisin hoitolapsella vahvistetun perheen biojäte koostuu valtaosin perunan, porkkanan ja lantun kuorista. Vadelmapensaat matavat maata pitkin, jos vain reilu vuosikkaalta kiipeilijältä joskus tovin saisi varastettua tukien rakentelun ajaksi. Erään syreenipensaan kohtalo on sinetöity, tilalleen tulee syksyllä uusi omenapuu. Herkku- vai talviomenaa, siinä pulma kesän aikana pureksittavaksi. Sitä ennen voin vielä valikoida uuden kärhön ja alppiruusun, sellaisille onnistuin paikat löytämään. Kesärouvat muuttivat taas kartanolle, tänä vuonna 6 hy-line brown-rouvaa. Nämä ovat ihan mielettömän kesyjä ja uteliaita, jalalla saa varovasti tehdä tilaa että mahtuu tarhaansa menemään. Sitten potpotetaan ja keekoillaan jotta mitäs, mitäs? Maistellaan vähän kengännauhoja ja kipitetään joka askeleella perässä. Silitellessä levittelevät vaan siipiään, että tosta kans. Ensimmäisen päivän aikana oppivat että pienet ihmiset=ruokaa, matoja ja etanoita on taas urakalla kaiveltu ja kannettu kartanolta rouvain ravinnoksi. Voikukanlehdet ovat vasta nousemassa mutta niiden puutteessa on kannettu vuohenputkia ja ruohoa, hyvin on nekin tehneet kauppansa. Rouvat ovat niin samannäköisiä, ettei heistä tiedä kuka on kuka. Ehkä hyvä, sillä tänä vuonna rouvat ovat omiamme ja niiden olisi tarkoitus päätyä syksyllä pataan. Katsotaan kuinka käy, vai selvittelenkö hädässä syyskuulla rouville talvikotia. Pihapiiriin tulee tuomaan sutinaa kesäksi myös 12 tipusen viiriäisparvi. Nämä ovat uusi tuttavuus, viime kesästä ajatusta kypsyttelin ja kun tilaisuus tarjoutui, meille muutti parvi 2-viikkoisia tipusia. Karua kyllä, nämä söpöläiset kasvavattelevat vielä höyhenpeitteitään kaninhäkissä ruokahuoneemme pöydällä -näiden kohtalona on jo varmasti pata syksyllä. Vielä sinne asti ei viitsi ajatella, kun toisilla on vielä päät untuvaa vaikka pieni höyhenpeite niitä muuten jo peittääkin. Pitävät pientä piipitystä, ihan kuin pääsiäistipuja Tiimarin hyllyllä. Tyhjentävät rehuannoksensa pikavauhdilla, samoin hiekka-astiansa, ja hörppivät vettä pienestä lasipurkista päälle. Paistattelevat yötäpäivää palavan halogeenilapun alla koivet suorina, silmät ummessa ja pää purupatjalla. Harjoittelevat lentämistä pyrähdellen, välillä kopahtaa häkin matalaan kattoon. Nyt illalla nukutaan jo yöunia taas ylisuuretkoivet suorina, paitsi kun kohta vien vielä yöpalaa. Sitten sirkutetaan ja kuhistaan vähän aikaa jotta jaksaa taas yön nukkua. Lapset toivottavat pienille hyvää yötä ja aamulla hiipivät ensimmäisenä tervehtimään heränneitä. Surffailen kokemuksia hautomakoneista ja ohjeita niillä haudontaan, katselen sitä parven ainoaa valkoista ja muita että häkissä mahtuisi muutama talven yli olemaan jos keväällä omista hautoisi...no, nälkä kasvaa syödessä. Ehkä pitää ensin katsoa kuinka syksystä selvitään. Karua ajatella että tämä väki syödään, mutta toisaalta, ovat eläneet onnellisen elämän. Eivät ne marketinkaan lihat vakuumissa ole kasvaneet. Tämä on lähiruokaa parhaimmillaan. Nyt en vielä syksyä murehdi, vaan ahmin silmissä kasvavaa vihreyttä. Seikkaillaan lasten kanssa lähiympäristössä ja etsitään kilpaa kevään merkkejä, yhtäkään kiveä ei jätetä kääntämättä. Hiirenkorvien ja sinivuokkojen lisäksi on bongattu pääskyjä, västäräkkejä, kuovi; sammakonkutua, vesimittareita ja perhosia; nokkosia, ketunleipiä ja valkovuokon lehtiä. Voisipa tallentaa tämän vuodenajan, koivun silmuista hiirenkorviin ja vaaleanvihreisiin lehtiin, ja kaiken muun mitä samana aikana tapahtuu. Tämän voimin jaksaa taas kaikki pimeät aamut ennen seuraavaa kevättä.